Autokaupoille Pohjanmaalle


Potentiaalinen vetoauto löytyi nettisurffailun perusteella Ylivieskasta, SKC Autotalosta. Päänvaivaa tuotti vain ikävä 500km välimatka. Sitä ei ihan mieluusti tekisi suotta.

Aamu viideltä Touranin keula kohti Pohjanmaata ja ottamaan vempeleestä selvää.

Unisen ja uupuneen aivot eivät toimi kaikkein kirkkaimmin ja niin tein kaupat VW Transporterista, pitkä malli, vm 2006. Hienosti palvellut VW Touran (will be missed) jäi vaihdossa Pohjanmaan lakeuksille, siitä saa joku vielä hyvän ja taloudellisen auton.

On the road again... 500km paluutaipaleen aikana ehti hyvin myös tulla sinuiksi uuden hankinnan kanssa. Transporterin ajoasento on mahtava, näkyvyys loistava ja dieselin möyrintä miehekästä. Tunnelma oli katossa - aivan kuten autokauppojen jälkeen tuleekin olla.

Vastamäki Tänään meinasi kuitenkin itku päästä kun totesin, että myyntiliikkeestä saamani renkaat eivät kuulu kyseiseen autoon. Bollocks! Raahasin vääriä renkaita 500km ja nyt tämän asian selvittämiseen kuluu taas aikaa ja energiaa!!! 6 pulttiset vanteet ei vaan käy 5 pulttiseen autoon.

SKC-autotalon väki lupasi kuitenkin hoitaa asiaa.

Sitä odotellessa, on aika alkaa suunnitella vaunun sijoittamista ja hakua. Vetoauto on jokatapauksessa nyt käytössä.

Tembus Funtábe

Instagram